Facebook Twitter Email Pinterest

Jyväskylän SM-ralli käynnistyi Laajavuorella - Mikko Heikkilä niukasti kisan kärjessä

12.06.2026 / Ralli SM / Viestintä

Rallin suomenmestaruussarjan kauden viides osakilpailu, SM Jyväskylä Ralli käynnistyi perjantai-iltana 12. kesäkuuta Laajavuoren 4-kilometrisellä yleisöerikoiskokeella. Perjantain ainoan erikoiskokeen päätteeksi kisan komennon otti Mikko Heikkilä, joka hakee Jyväskylästä vauhtia kesän kansainvälisille kisoille. 

SM1-luokassa kamppailu oli äärimmäisen tasaista, kun kärkikolmikon erotti 4-kilometrisen Laajavuoren erikoiskokeen päätteeksi vain vaivainen sekunnin kymmenys. 

Kisan johtopaikan otti pari viikkoa sitten ensimmäisen kansainvälisen voittonsa Ruotsin EM-rallissa ottanut Mikko Heikkilä, joka lasketteli Laajavuoren rinteen aikaan 2:37,1. Kakkospaikkaa avauspäivän päätteeksi jakavat sarjakärki Esapekka Lappi ja Viron Jaspar Vaher, joilla kummallakin matkaa Heikkilään siis 0,1 sekuntia. Neljännellä paikalla rallin aloitteli edellisen osakilpailun voittaja Patrick Enok, joka hävisi Heikkilälle tasan sekunnin.

- Ihan jees aloitus, pari huonoa mutkan ulostuloa. Vähän tuntui ylämäkikiihdytyksissä lyövän tyhjää, mutta ihan mukava aloittaa kisa näin, Heikkilä kommentoi. 

SM2-luokassa Toyotan japanilaiset Rio Ogata ja Kanta Yanaguida käynnistivät kisansa väkevästi. Ogata otti johtopaikan haltuunsa 1,4 sekunnin turvin ennen tiimikaveriaan. Kaukana ei ole kuitenkaan edellisen kisan voittaja Henri Altomaakaan, joka on tasa-ajalla Yanaguidan kanssa kolmantena. 

SM3-luokassa yötauolle mennään kotikilpailuaan ajavanRoope Hirvosen komennossa. 4-kilometrisellä avauspätkällä sarjakärki nykäisi 2,2 sekunnin johtoaseman ennen Vili Hakalaa. Kolmantena ajaa Lauri Halonen, jolla on 3,7 sekuntia kirittävää kärkeen. 

SM4-luokassa sarjakakkonen Aaron Holopainen nappasi johdon avauserikoiskokeella ja siirtyi yötauolle 1,3 sekunnin turvin ennen sarjan kärkipaikalla olevaa Miska Tuomistoa. Luokan kolmantena lauantain metsäerikoiskokeille starttaa Rasmus Pentti. 

Juha Salo oli SM5-luokassa aivan omaa luokkaansa. Konkarikuljettaja rykäisi Laajavuoren peräti 14 sekuntia kovempaa kuin kakkoseksi ehtinyt Anssi Laukkanen. Sarjajohtaja Jarkko Hosike lähtee lauantaihin 14,5 sekuntia Saloa perässä. 

SM Jyväskylä Ralli jatkuu huomenna lauantaina 13. kesäkuuta. Kilpailijoilla on edessä vielä kuusi erikoiskoetta, joille mittaa kertyy lähes 90 kilometriä. Päivä on jaettu kolmeen kahden erikoiskokeen lenkkiin, joiden välissä käydään Jyväskylän Paviljongilla huollossa. Lauantain ensimmäinen erikoiskoe on Moksi, joka käynnistyy klo 10:24. Ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan maaliin klo 18:30 jälkeen ja podium noin klo 19

Kaudella 2026 Ralli SM -sarjan suorat lähetykset esitetään FlyingFinn.tv -palvelussa. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat sekä kaikki muu rallin seuraamiseen löytyy sarjan verkkosivuilta osoitteesta rallism.fi. Koostelähetykset esitetään kilpailun jälkeisenä sunnuntaina Yle TV2 -kanavalla ja Yle Areenassa. 

Lähtölista »

SM Jyväskylä Ralli: reitti & aikataulu

Lauantai 13.6.2026

09:31 2. OSAN LÄHTÖ Jyväskylä Paviljonki
10:24 EK2 Moksi (18,07 km)
11:02 EK3 Jussilanperä (10,46 km)
12:07 HUOLTO Jyväskylä Paviljonki (30 min)
13:25 EK4 Ylä-Muuratjärvi (14,52 km)
14:27 EK5 Halinen (11,43 km)
15:34 HUOLTO Jyväskylä Paviljonki (30 min)
17:07 EK6 Sahloinen (17,81 km)
17:34 EK7 Urria (14,99 km)
18:37 MAALI Jyväskylä Satama 
19:00 PODIUM Jyväskylä Satama

LA erikoiskokeet: 87,28 km

Erikoiskokeet yhteensä: 91,30 km
Reitti yhteensä: 356,22 km

Reitti 

Lataa kilpailun reittikartta tästä
Kilpailun reittikartta Google Mapsissa.

Liput

Liput ennakkoon Coregoshopista.

Katsojat

www.rallism.fi

FlyingFinn.tv – Kotimaisen autourheilun livelähetykset ja klassikot

Rallin SM-sarjan suorat lähetykset kaudella 2026 esitetään FlyingFinn.tv -palvelussa. Tutustu palveluun osoitteessa www.flyingfinn.tv

SM-luokkien pisteet 4/7 osakilpailua

Tiimit

1. Printsport 112p
2. RTE Motorsport 100p
3. KSL Experience 76p
4. Ouneva Oy 69p
5. TGS 64p

Rengasvalmistajat

1. Pirelli 50p
2. Michelin 36p
3. MRF 22p

SM1

1. Esapekka Lappi 75p
2. Lauri Joona 63p
3. Patrick Enok (EST) 47p
4. Anssi Rytkönen 32p
5. Niclas Grönholm 29p

SM2

1. Kanta Yanaguida (JPN) 80p
2. Rio Ogata (JPN) 49p
3. Henri Altomaa 43p
4. Pekka Keski-Korsu 41p
5. Tuomas Skantz 35p

SM3

1. Roope Hirvonen 86p
2. Vili Hakala 55p
3. Sander-Erik Tiits (EST) 42p
4. Verneri Aallontie 42p
5. Tuomas Huikuri 28p

SM4

1. Miska Tuomisto 79p
2. Aaron Holopainen 65p
3. Matias Nevalainen 48p
4. Mauri Ampuja 45p
5. Rasmus Pentti 32p

SM5

1. Jarkko Hosike 55p 
2. Juha Salo 50p
3. Juha Koljonen 43p 
4. Toni Heinonen 28p 
5. Arttu Karhumäki 24p 

Kaikki pisteet »

Ralli SM -kalenteri 2026

1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

Yhteystiedot

Lajivastaava

Simo Tuunanen
simo.tuunanen@autourheilu.fi
040 077 1777

Kaupallinen johtaja, AKK Sports

Paula Paappanen
paula.paappanen@autourheilu.fi
050 473 7741

Median yhteystiedot

Patrick Rupponen
lehdistöpäällikkö, Ralli SM -sarja
+358 40 683 7983 
patrick.rupponen@autourheilu.fi 

Jani Seppälä
lehdistöpäällikkö, SM Jyväskylä Ralli
+358 44 330 8710
sivuluisumeister@gmail.com

Seuraa Ralli SM -sarjaa

www.rallism.fi
Facebook
Instagram
YouTube
Twitter 
TikTok

Seuraa SM Jyväskylä Rallia 

Facebook
Instagram
TikTok
Sportity 

Kuva: Loudlife Media / AKK

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 75 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 63 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 47 pistettä EST (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 32 pistettä KoMoKe (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 29 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa